maanantai 15. elokuuta 2016

Kirjoita runo!

Ensimmäinen tehtävä runouskurssilla on kirjoittaa runo. Tehtävänanto on kohtalaisen kuumottava, koska runous ei varsinaisesti ole minun lajini. En lue runoutta juuri ollenkaan ja olen kirjoittanut vapaaehtoisesti runoja viimeksi teini-iän sydänsuruissani. Runoudessa on kyllä jotain kiehtovaa ja kaunista, mutta... en minä sitä oikein ymmärrä.


Onneksi minulla on apunani Parkon Kirjoita runo (Avain). 
Voin suositella teosta kaikille runojen kirjoittamista aloitteleville, sillä Parkko käy kirjassa ymmärrettävästi ja selkeästi läpi runouden ominaispiirteitä ja runouden käyttämiä keinoja. Konkreettisten esimerkkien kautta on paljon helpompi lähteä kirjoittamaan ja rakentamaan omaa runoa. Kirja opettaa näkemään runouden kielen tuoreuttajana, uudistajana ja leikittelyn pelikenttänä. Luulen, että jatkossa myös osaan lukea runoja eri silmällä.

Loppuosassa Parkko puhuu viimeistelystä, kokoelman teosta, runojen julkaisusta ja runomaailmasta, joten luultavasti teoksesta on hyötyä myös sellaiselle, joka on kirjoittanut runoja enemmänkin.

Nyt minun ei siis tarvitsekaan enää tehdä muuta kuin kirjoittaa ne 1-3 runoa. 
... ja siksi olenkin täällä, kirjoittamassa siitä kuinka pitäisi kirjoittaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti