maanantai 31. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kirjavinkki: Tyttö muiden joukossa

Monien mielestä kesällä riippumatossa voi lukea vähän kevyemmin, minusta kesällä kuuluu lukea kevyesti. Se ei tarkoita sitä, että lukisin mitä vain roskaa. Viihdettä voi kirjoittaa hyvin ja huonosti, ja Mhairi McFarlane kuuluu niihin kirjoittajiin, jotka todistavat, että viihdettäkin voi kirjoittaa hyvin.


Tyttö muiden joukossa
Kuva: HarperCollinsNordic
Tyttö muiden joukossa (Who's that girl) alkaa hääjuhlista, joiden sulhanen sattuu olemaan päähenkilö Edien pitkäaikainen ihastus. Kun sulhanen suutelee Edieä, syyttävät kaikki (Edie mukaan luettuna) Edieä häiden pilaamisesta. Koska sekä morsian että sulhanen ovat Edien työkavereita, lähtee Edie pakoon kiusaukseksi yltyvää kohua kotipaikkakunnalleen. Siellä hän saa tehtäväkseen kirjoittaa kirjan komeasta näyttelijästä Elliotista, ja arvata voikin, mihin tämä johtaa. 

Loppu ei kuitenkaan ole ihan niin itsestäänselvä kuin chick litissä yleensä, vaikkei nyt ehkä mitenkään erityisen yllätyksellinenkään. Lopun ennalta-arvattavuus ei mielestäni sinänsä lainkaan vähennä chick litin viehättävyyttä (enkä edes ymmärrä, miksi lopun pitäisi olla jotenkin yllätyksellinen, kun chick litin tarinoihin oleellisesti kuuluu kasvu, eli kirjat keskittyvät matkaan eivätkä määränpäähän), mutta annan kyllä plussaa siitä, että McFarlane on onnistunut saamaan loppuun vielä pientä lisäjännitettä. Siltikään hän ei kikkaile liikaa tai petä lukijan romanttisia odotuksia. Loppuratkaisu tässä tarinassa on paras, ainoa ja oikea.

Mhairi McFarlane edustaa ehdottomasti chick litiä parhaimmillaan, mutta tuli minulle tutuksi vasta viime keväänä, kun luin Sinuun minä jäin. Harvoin joku kirjailija saa niin monta kertaa hymyilemään ja olemaan niin täysillä päähenkilön puolella. McFarlane kirjoittaa harvinaisen viihdyttävästi ja hersyvät kielikuvat naurattavat suomennettuinakin. 

Hienointa McFarlanen tekstissä on kuitenkin se, ettei se ole täyttä hömppää. Hän tekee koko ajan teräviä havaintoja ihmissuhteista ja pari-kolmekymppisten elämästä. Tyttö muiden joukossa käsittelee myös julkisuutta ja julkikuvaa, nettikiusaamista ja somemaailman harhaa. Kaikki ovat ajankohtaisia aiheita, siis myös sellaisia, joista on jo paljon sanottu. Mitään täysin uutta näkökulmaa McFarlane ei pysty tarjoamaan, mutta käsittelee aiheita raikkaasti ja ainakin paljon kiinnostavammin kuin moni muu kirja. 

Onneksi minulla on vielä pari McFarlanen kirjaa lukematta, joten pääsen nautiskelemaan laadukkaasta viihteestä myös vuoden pimeämpänä aikana!

P.S. Tämä kirja oli 56. lukemani kirja tänä vuonna. Tällä hetkellä menossa kirja numero 60. Laskujeni mukaan tällä vauhdilla luen sopivasti 100 kirjaa Suomi 100-vuoden kunniaksi :)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kuinka markkinoida omakustannetta?

Hyvänkin tekstin tarvitsee löytää lukijoidensa luo. Mutta kuinka ihmeessä se tapahtuu? Kuinka omakustannetta voisi markkinoida, vaikka käytettävissä ei ole rahaa eikä apuvoimia?

En tiennyt juuri mitään kirjan markkinoinnista, kun julkaisin 30 ennen 30:n, joten lähdin matkaan nollasta nollabudjetilla. Markkinointimatkani aikana olen ylittänyt itseni, yllättynyt ja onnistunut, mutta myös tehnyt aloittelijan virheitä ja kohdannut pettymyksiä. 

Nämä 15 +1 vinkkiä kirjan markkinointiin on koottu omista kokemuksistani.

1. Tee hyvä teksti.
Tämä askel on välttämättömin ja tärkein, joten siihen kannattaa ehdottomasti käyttää eniten aikaa. 
On toki aika itsestäänselvää, että kirjoittajalle teksti on aina tärkein ja että vain hyvä teksti kannattaa julkaista. Mutta. Vaikka suhtauduinkin todella vakavasti tähän vaiheeseen, mietin jälkeenpäin, olisiko sittenkin pitänyt etsiä vielä yhdet tai kahdet silmäparit tekstiä kommentoimaan. Koska siinä vaiheessa kun teksti on kaikkien luettavissa, sen oikeasti haluaa olevan hyvä.

2. Panosta ulkonäköön.
Mieti, millä perusteella itse tartut kirjaan kirjahyllyssä. Kyllä vain, houkutteleva ulkonäkö houkuttelee myös lukemaan. Minä olin liikkeellä pienellä budjetilla, joten tein kannen itse. Kehotan kuitenkin miettimään, olisiko tämä se paikka, jossa käyttäisi hieman rahaa ja pyytäisi apua ammattilaiselta. Vaikka ulkonäkö ei ole kirjassa todellakaan tärkeintä, on sillä kuitenkin suuri vastuu ensivaikutuksesta.

Oman kirjani kannen tein canva.com-sivustolla.




3. Mieti markkinointia jo ennen julkaisua.
Tässä vaiheessa tein kaikki mahdolliset virheet, koska en ensin edes aikonut markkinoida kirjaani mitenkään. (Lisää ajatuksistani ja tunteistani tähän liittyen täällä.) Kirja ei kuitenkaan löydä lukijoita, jos ei siitä kukaan kerro eteenpäin. Koska markkinointia on pakko ajatella, kannattaa sitä ajatella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitä suunnitellummin kirjaa markkinoi, sen paremmin se varmasti onnistuu.

Kannattaa tietenkin ensin ottaa selvää, mitä muut ovat tehneet. Postauksen lopussa muutama lukuvinkki minulta.

4. Mieti, mikä kirjassasi on erityistä.
Tämäkin on tavallaan itsestäänselvää, mutta minulla kesti silti tajuta tämä. On turhaa tarjota kirjaa luettavaksi tai ostettavaksi, jos ei edes itse tiedä, mitä se edustaa ja miksi se kannattaisi lukea.

30 ennen 30 on esimerkiksi suomalaista chick litiä. Se on kansainvälisten esikuviensa mukaisesti kepeää ja hieman liioittelevaa, mutta siinä ei shoppailla merkkivaatteita suurkaupungin kaduilla. Tapahtumien näyttämönä on suomalainen pikkukaupunki ja päähenkilönä tavallinen arjen sankaritar.

5. Tee kirjallesi myyntisivu.
On hyvä, että kirjasta on löydettävissä lisätietoja netistä. Myyntisivusta kannattaa tehdä tietenkin mahdollisimman näyttävä ja myyvä, ja sitten kannattaa tietysti miettiä, miten saisi ihmiset vielä tulemaankin sivulle.

Mietin itse, tekisinkö kirjalle omat kotisivut, mutta päädyin ratkaisuun, jossa kirjalla on oma sivunsa blogissani sekä Facebook-sivu. Kerron sivuilla kirjasta ja kuinka siihen pääsee tutustumaan sekä jaan uutisia kirjaan liittyen, mm. tietoa kirjastojen tilauksista, haastatteluista, arvonnoista, arvioista jne. 

6. Tee Facebook-kampanja. (Tai muu sometempaus.)
Somemarkkinoinnista puhutaan monesti kuin se olisi oikotie onneen. Teknisesti on toki helppoa luoda somesisältöä, ja teoriassa sille voi nopeasti ja ilmaisesti saada paljon näkyvyyttä. Todellisuudessa some on niin valtavan täynnä kaikkea, että vaaditaan taitava ja onnistunut postaus, että se lähtee leviämään, ja siltikin vähän tuuria. Hätäisesti hutaistu postaus harvemmin lähtee lentoon, vaan näkyvyyden saaminen voi vaatia jatkuvasti tuotettua sisältöä. 

Minulla ei ollut aikaa eikä energiaa massiiviseen somekirjoitteluun, mutta pidin Facebookissa joulukalenteria kirjaan ja jouluvalmisteluihin liittyen. Järjestin myös gallupin, jonka vastaajien kesken arvoin palkinnoksi kirjan tai kahvit.

7. Ehdota luettavaa bloggaajille.
Laita rohkeasti viestiä kirjabloggaajille, kerro heille kirjastasi ja ehdota, että he lukisivat sen. Viestiä lähettäessä kannattaa miettiä, kenen blogiin kirja sopisi. Viestejä ei kannata lähettää kaikille mahdollisille bloggaajille, jo senkin takia, että ainakin itse haluaisin viestini olevan persoonallinen, jolloin on todennäköisempää, että myös kirja kiinnostaa. (Joitain lisävinkkejä kirjabloggaajien lähestymiseen löydät BoD:n omakustantajapäivästä kertovasta blogitekstistäni.)

Huomasin kuitenkin, etten lainkaan osannut ennustaa, kuka kirjaani tarttuisi. Jotkut, joiden oletin innostuvan, eivät edes vastanneet viestiini, mutta sen sijaan 30 ennen 30 arvosteltiin Kirjavinkeissä, vaikken todellakaan odottanut saavani arviota sieltä. 

8. Kerro kirjastasi medialle.
Tämä tuntui todella oudolta ja jouduin keräämään kauan rohkeutta, että uskalsin lähestyä lehtiä. Tässäkin kohtaa mietin ensin, mitkä lehdet voisivat olla kiinnostuneita minusta tai kirjastani, enkä lähetellyt sähköpostia koko maan lehdistölle.

Pidin epätodennäköisenä, että minä tai kirjani herättäisimme kiinnostusta, mutta yllättävää kyllä, minua haastateltiin sanomalehti Karjalaiseen sekä Kotiseutu-uutisiin. Oli aivan mieletöntä saada kirjasta vielä arviokin Karjalaiseen! 

9. Hyödynnä kontakteja.
Kotiseutuni lehdet kiinnostuivat minusta, joten kirjani sai huomiota pohjoiskarjalaisen taustani takia. Kannattaa siis miettiä, minne oman sosiaalisen verkoston lonkerot ulottuvat. 

Tietenkin jos tunnet (jonkun joka tuntee) kirjakauppiaan, kustannustoimittajan, toimittajan, kirjabloggaajan tai markkinoinnin asiantuntijan, sen parempi. Ota yhteyttä. Kaikki apu, jonka voit saada, on arvokasta.

10. Ole valmis olemaan itse esillä.
En halunnut kirjaa julkaistessani olla mitenkään esillä, halusin vain, että kirjaani luettaisiin. Sitten äkkiä olinkin menossa Karjalaisen haastatteluun. Apua, kuvani oli tulossa lehteen!

Niinhän ne väittävät, että kirjoittaja on se varsinainen tuote, jota myydään, kirja vain sivuseikka. Kirjoittajalle ajatus on tietenkin kummallinen, koska kirjoittajalle teksti on aina tärkein. Myös introverttina tyyppinä esillä oleminen ei ole mitenkään erityisen houkuttelevaa.

Toisaalta itsekin luen todennäköisemmin kirjan, jonka kirjoittajasta olen lukenut tai kuullut aiemmin. Joten ehkä kannattaa miettiä itselleen sopivaa tapaa tuoda itsensäkin esiin. Kaikkea ei silti tarvitse kertoa.

En ole ollut kovin aktiivinen tämän asian suhteen itse, mutta en tietenkään kieltäydy tilaisuuksista tulla nähdyksi. Haastattelujen lisäksi sain kunnian tulla lisätyksi pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden Latvavesiltäsivustolle.

11. Ole yhteydessä kirjastoihin.
Suomen kirjastolaitos on mahtava paikka. Se haluaa tarjota jokaiselle jotakin, ihan todella. Yllätyin siitä, miten avomielisesti kirjaani tilattiin eri puolille Suomea. (Tämä kannattaa tehdä jo sen takia, että on kiva miettiä, missä ja kenellä lainassa olevat kappaleet ovat...)

12. Myy itse.
Tilasin itselleni pienen painoksen myytäväksi tutuille. Kädestä käteen oli mahdollista myydä kirjaa ostajalle halvemmalla ja kuitenkin saada siitä itse parempi tuotto. Ostaja sai myös tietenkin henkilökohtaisen omistuskirjoituksen.

Sukulaiseni, ystäväni ja tuttavani olivat mielettömän positiivisia ja kannustavia, enkä voi kiittää heitä tarpeeksi siitä, että he uskoivat tekstiini niin paljon, että ostivat sen. Tulin kirjaa myydessäni samalla tavanneeksi tuttuja, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, joten jo senkin takia koko projekti oli kannattava.

13. Huolehdi, että kirjasi löytyy lukupalveluista.
Kirjan olisi hyvä löytyä ainakin Goodreadsista ja Kirjasammosta. Ei ole haittaa, jos kirjan lisää jollekin lukulistalle. Tietenkin lukijoiden arviot ovat plussaa.

Omasta kirjastani on myös Wattpadilla houkutteena muutama luku luettavaksi.

14. Osallistu kilpailuun. 
Kannattaa pitää silmät auki, jos lähistöllä on kilpailu, jonka kautta voisi saada kirjalle tai itselleen näkyvyyttä. Omakustanteita on palkittu ainakin Möllärimestari- ja Indie Book Awards -kilpailuissa, mutta oman kirjani julkaisun ajankohtaan ei kumpikaan sopinut.

Silmät kannattaa pitää kuitenkin auki, jos kohdalle osuus jotain, joka voi matkan varrella auttaa. Omalle kohdalleni osui BoD:n markkinointikilpailu, jossa oli mahdollista voittaa kirjoja tai kirjailijahaastattelu.

15. Ole luova.
Jos keksit jotain, mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt, onnistut varmastikin herättämään paremmin kiinnostusta. Voisiko kirjan ympärille järjestää jonkinlaisen tempauksen tai olisiko jossain joku taho, jota se voisi kiinnostaa? 

+ Älä lannistu.
Tämä bonusvinkki on itse asiassa yksi tärkeimmistä. Kaikki ei ole omissa käsissä, vaikka olisi valmis tekemään paljon töitä. Kaikki viestit eivät saa vastausta ja kirjan menestyminen on todella monen tekijän summa. Vanha totuus pätee kuitenkin tässäkin: Jos ei edes yritä, ei voi voittaa.

Tässä vielä linkkejä, joiden takana pohditaan omakustanteiden ja kirjojen markkinointia yleisesti: 
Tarja Leinosen opinnäytetyö: Pienkustantamon kirjailijan markkinointipanos
Jussi Keinonen: Kannattaako kirjoja mainostaa (Kiiltomato)
Markkinoinnin syvin olemus (Kirjailijan taiteilijaelämää)
Kirjan markkinoinnista (Normandiani)
Monipuolinen markkinointi myy kirjaa (BoD-blogi)
Kokemuksia omakustantamisesta (Koko lailla kirjallisesti)
Näin rikastut omakustanteilla (Maijan ilmestykset)
Käsikirjoitus on valmis, mitä seuraavaksi (Ei oo totta)
Viisi vinkkiä luovaan markkinointiin (Type & Tell -blogi)
Aki Järvisen vinkit markkinointiin (Image -blogi)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kirjavinkki: Kerro minulle jotain hyvää


En varmaankaan ole ainoa, jolle JoJo Moyesin kirjan hehkutus ja viimeistään tämä traileri aiheuttivat vastareaktion. En ollut kovin innostunut lukemaan kirjaa, koska olin ihan varma, että kirja on kamalaa itketyssiirappia ja todennäköisesti puoliksi vaivaannuttavaa, puoliksi epäuskottavaa luettavaa.

Naisten viihteen kirjoittajana katsoin kuitenkin velvollisuudekseni tutustua JoJo Moyesin kirjaan Kerro minulle jotain hyvää. Negatiivinen ennakkoasenteeni oli ehkä vain hyväksi, koska kirja pääsi yllättämään minut. 

Suurimmat ennakkoluuloni liittyivät siihen, miten realistisesti halvaantuneen Willin elämää kuvataan, ja miten onnistuneesti Moyes rakentaa rakkaustarinan pyörätuolissa olevan ja terveen ihmisen välille. Kirja on eittämättä viihteellinen, mutta Moyes ei sorru romantisoimaan liikaa halvaantuneen elämää eikä tekemään Willistä jonkinlaista pyhimysmarttyyria. Willin hoitotoimenpiteitä, kipuja ja kiukutteluja kuvataan myös kirjassa.

Molemmat päähenkilöt Will ja Louise tuntuvat eläviltä ja heissä on sopivasti säröä. Lisäksi heidän välillään oli jotain, joka tuntui ihan oikeasti aidolta. Minä uskoin heidän rakkaustarinaansa.

Ja kyllä, tirautin pari kyyneltäkin lopuksi, joten sen itketyksen suhteen olin oikeassa.

Kirjassa nostetaan esille myös vaikeita teemoja, ennen kaikkea oikeus päättää itse omasta elämästään ja sen lopettamisesta. Vaikka teema on rankka, ei kirja ole missään vaiheessa raskasta luettavaa. Moyes ei mene teemaan liian syvälle, muttei kuitenkaan jätä käsittelyä pakolliseksi pintaraapaisuksi. Oikean syvyyden löytäminen onkin tämän kirjan parhaita puolia.

Kuva Gummeruksen sivuilta
Kirjalle on ilmestynyt myös jatko-osa, Jos olisit tässä. Se kiinnosti minua jo sen takia, ettei Moyes selvästikään ollut aikonut kirjoittaa sitä, ennen kuin sille jättimenestyksen myötä tuli tilausta. Jatko-osan kirjoittaminen on aina haaste, ja Louisan ja Willin tapauksessa jatko-osan alkuasetelma on ehkä vieläkin suurempi haaste.

Moyes onnistuu rakentamaan jatko-osaan myös oman tarinansa, mutta en lukiessani päässyt täysin tunteesta, että luin ensimmäisen osan menestykseen ja sen fiilistelyyn perustuvaa jatko-osaa. Kirja on viihdyttävä, mutta ei ollenkaan samalla tasolla koskettava kuin Kerro minulle jotain hyvää. 

Se ei sinänsä ole yllättävää, koska Kerro minulle jotain hyvää on oikeasti poikkeuksellisen onnistunut teos.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Hyvät ja huonot uutiset

Hyvät uutisetOlen viimeinkin selvittänyt sitoutumisongelmani ja päättänyt, että Laakson poika, Aavan tyttö on kirjoittamisen opintojen tekstikokoelmani ja olen saanut sen hyvälle alulle taustatutkimuksen ansiosta.

(Olen tällä hetkellä superinnostunut suomalaisesta mytologiasta ja rautakauden elämästä.)


Muinaissuomalaisen asumuksen malli. Kuva Kansallismuseon Esihistoria-näyttelystä.


Sen lisäksi 30 jälkeen 30 on edistynyt hurjin harppauksin. Innostuin siitä Mhairi McFarlanea luettuani ja olen pitkästä aikaa taas saanut kässäristä otteen.

Huonot uutiset: Olen jotenkin taas sotkeutunut romaanin kirjoittamiseen. Edessä on pitkä, tuskallinen ja harmaita hiuksia edistävä projekti. Ja aivan kuin yhdessä romaanissa ei olisi tarpeeksi, niitä on nyt äkkiä edessä kaksi.

Hyvät uutiset: Olen lomalla ja minulla on (ainakin teoriassa) aikaa kirjoittaa.

Tulevan viikon olen julistanut kirjoittamisviikoksi. Onneksi ja valitettavasti tiedän jo etukäteen, miten vähän ja paljon yhdessä viikossa voi saada aikaan. Mutta tärkeintä näillä matkoilla ei olekaan määränpää, vaan päämäärä, jota kohti hyvinä päivinä liikahtaa, kaikista omituisista sivupoluista, harha-askeleista ja liukastumisista huolimatta.


Huonot uutiset: Suomen kesä ei houkuttele lomalaista viettämään aikaa ulkona.
Hyvät uutiset: Suomen kesä ei houkuttele kirjoittajaakaan viettämään aikaa ulkona, vaan tekstin ääressä.



torstai 15. kesäkuuta 2017

Shhh!

Tämä on vähän niin kuin salaisuus. Koska minähän tavallaan jo päätin, etten kirjoita enää chick litiä, koska alan olla siihen liian vanha ja järkevä ja feministi. Sitä paitsi minulla on kirjoitettu jo suunnitelma opintojen romaanikäsikirjoitusta varten, ja aion kirjoittaa sitä kesän aikana.

Sitäkin.

Sillä nyt olen lomalla ja saan tavallaan tehdä mitä haluan. Myös kirjoittaa ihan mitä haluan, ja nyt haluaisin kirjoittaa vähän hömppää. Ihan vähän salaa kaikessa hiljaisuudessa, ei tätä tarvitse kenellekään näyttää.

Vaikka tiedän kyllä kokemuksesta, miten käy kun annan Elinalle pikkusormen. Olen niin monta kertaa yrittänyt työntää samaa hahmoa pöytälaatikkoon, mutta se on vaan niin hemmetin sitkeä mimmi! 

Mutta olen juuri nyt jännässä kohdassa, joten jatkan kirjoittamista. (Pussailua ihastuksen kanssa. Iih.)

(Tätäkään musiikkia ei kai saisi tunnustaa kuuntelevansa.)


tiistai 30. toukokuuta 2017

Toukokuun kirjavinkki: Kudottujen kujien kaupunki

Kuva Teoksen sivuilta
Rakastuin Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunkiin luultavasti heti ensimmäisten sivujen aikana. Kirja alkoi selkeillä, kuulailla lauseilla, ja maalasi eteeni surullisen kauniin, synkkyydessään kiehtovan maailman. Kirjan sivuilta tuli vastaan merituulen raikkaus ja suolan kirpeys.  

Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu kuvitteelliselle saarelle. Siellä Kutojien talon Eliana törmää nuoreen naiseen, jonka kieli on leikattu irti. Nainen ei voi puhua, mutta hän ja Eliana löytävät yhteyden. Naisten kohtalot ja salaisuudet kehräytyivät tiivisti kiinni toisiinsa samalla, kun saaren valtataistelu kärjistyy. Minne viedään ne saaren asukkaat, joiden luona painaja vierailee öisin? Miksi olisi niin vaarallista nähdä unta? Miksi he, joilla on valta, eivät kerro kaikkea?

Kirjan juoni on seittimäinen kudos, jossa jokainen lanka liittyy toisiin. Vasta lopussa kuvio on nähtävissä, ja se on kokonaisuus, joka on lopulta liian suuri yhden ihmisen hallittavaksi tai käsitettäväksi.

Itäranta käyttää tekstissä paljon mereen liittyvää kuvastoa (tatuointeja, tulvia, mustekaloja, leviä ja koralleja), mutta antaa sanoille uuden merkityksen. Näin maailmasta tulee yhtä aikaa sekä tuttu että uusi. Saari säilyy koko kirjan ajan elävänä äänineen, tuoksuineen ja väreineen.

Kirjan tunnelma on mystisen unenomainen. Lopun sekava kaaos sopii hyvin unen logiikkaan, mutta mielestäni loppu ei aivan täysin lunasta alun odotuksia. Parhaimmilla hetkillään kirja kuitenkin aiheuttaa kylmiä väreitä sekä kauneudellaan että kauheudellaan.

"Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet maailmassa kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen."



(Lue myös näyte Teoksen sivuilta, se on yksi kirjan kauneimmista kohdista.)

P. S. Lisää ajatuksia kirjasta löytyy paljon, esimerkiksi täältä:
Yle Areena: Aamun kirja
HS
Savon Sanomat
Rising Shadow
Kirsin kirjanurkka
P.S. Rakastan kirjoja

tiistai 23. toukokuuta 2017

Kannattaako kirjoituskilpailuihin osallistua?

Kiikutin eilen postiin jo toisen kirjoituskilpailukuoren tänä keväänä. Sinänsä reipasta minulta, sillä en odota kuulevani kummastakaan kilpailusta mitään. Aikaa ja vaivaa kilpailutekstien kirjoittamiseen kuitenkin meni. Kannattaako kirjoituskilpailuihin siis osallistua?

En ole koskaan aiemmin pärjännyt kirjoituskilpailuissa. Muutaman kerran se on kirpaissut ihan todella, mutta pitää muistaa, että Suomeen mahtuu tolkuton määrä hyviä kirjoittajia. Vaikka oma teksti olisi hyvä, voi jonkun toisen silti olla parempi. Itse asiassa melko todennäköisesti aika monenkin teksti on omaa parempi. On tavallaan turhaa pettyä, jos menestystä ei tule, mutta toisaalta, jos ei ajattele, että oma kilpailuteksti on hyvä ja voi voittaa, miksi sen sitten vaivautuisi lähettämään? Jonkinlainen skitsofreeninen asenne tässäkin täytyy olla, mutta sehän on kirjoittajalle tuttua. (Lue lisää: Leikkisää kuria - luovuuden kaksijakoinen luonne.)

Voittaa ei voi, jos ei edes osallistu, mutta ei kilpailuihin toisaalta kannata lähteä urheilumielellä niin, että heittelee koepalloja joka suuntaan. Uskon, että pärjätä voi vain, jos kilpailun aihe tuntuu omalta. Tekstin täytyy syntyä, koska sen kirjoittaminen tuntuu hyvältä ja oikealta, ja sen parissa täytyy jaksaa tehdä töitä. En usko, että kilpailua varten väkistelty, puolivalmis teksti voi menestyä. On ajan tuhlausta kirjoittaa epämieluisaa tekstiä vain voitto mielessä, kun taas omantuntuisesta, hyvästä tekstiä jää jotain käteen, vaikkei voittaisikaan. Sitähän voi tarjota jonnekin muualle, tai ainakin pitää itse itselleen jonkinlaisena meriittinä. 

Koska voitto joka tapauksessa osuu vain yhden kohdalle ja kilpailu on kova, voiton ei kannata olla ainoa tavoite, joka kilpailutekstillä on. Kilpailu voi auttaa löytämään uuden aiheen ja synnyttää uuden tekstin, tai nostaa pöydälle jonkin vanhan, jo unohtuneen tekstin. Se voi myös rohkaista kokeilemaan uutta. Omalla kohdallani tämän kevään kilpailutekstit olivat myös oppimiskokemuksia. Kokeilin molempien kohdalla jotain sellaista, mitä en ollut aiemmin kokeillut, ja onnistuin yli odotusteni. Tuntuipa hienolta pystyä vastaamaan haasteeseen!

Kilpailuun osallistuminen voi myös laittaa tekemään töitä enemmän tosissaan, kun teksti ei olekaan jäämässä vain omaan pöytälaatikkoon. Se voi viedä tekstin aivan uudelle tasolle. Deadline on tietenkin myös konkreettinen, selkeä tavoite, joka auttaa rytmittämään tekemistä ja saamaan valmiiksi. Jos saa valmiiksi pitkään pöytälaatikossa pyörineen tekstin, mikäs sen parempi! 

Toisaalta deadlinesta voi tulla turhaa stressiä. Oma ajankäyttö täytyy aina miettiä tarkkaan. Näidenkin tekstien kirjoittamiseen meni lähes koko kevään kirjoitusaika, ja se oli tietenkin pois muilta projekteilta. Täytyy olla varma siitä, että haluaa käyttää juuri sillä hetkellä aikansa juuri niihin teksteihin, joita työstää.

Tiivistetysti siis: Kirjoituskilpailuun kannattaa osallistua siinä tapauksessa, että kokee kyseisen kilpailun itselleen oikeaksi ja uskoo edes jollain tavalla menestymismahdollisuuksiinsa. Ennen kaikkea täytyy olla sellainen olo, että kilpailutekstin kirjoittamalla saa joka tapauksessa itselleen jotain hauskaa tai arvokasta, vaikkei sitten voittaisikaan. Vain yksi voi voittaa, mutta kaikki voivat saada palkinnon. 


"Onni ei ole sitä, että saa mitä haluaa, vaan että arvostaa sitä, mitä on."
Kuva Strasbourgin Hotel Victorian huoneen ovesta.


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Aika ei ole viholliseni

Olen ollut jo jonkin aikaa jonkinlaisessa välitilassa. Olen kyllä kirjoitellut. Pienempiä juttuja, novelleja, opiskeluesseitä, blogitekstejä. Mutta kohta vuoteen minulla ei ole ollut romaanikäsikirjoitusta työn alla, ei projektia yli kaiken, ei tavoitetta numero yksi. Kohta vuoteen en ole saanut mitään aikaiseksi, en edes päätöstä siitä, mitä genreä haluaisin kirjoittaa!

Kyse ei ole siitä, etteikö ideoita olisi. Kyllä niitä on, en vain tiedä, mihin niistä panostaisin. Minulla on sitoutumisvaikeuksia, koska nyt tiedän, kuinka tolkuttomasti työtunteja romaanikäsikirjoitus vaatii. Mihin minun aikani riittää? Mikä on niin arvokasta, että haluan tuhlata siihen kallisarvoiset minuuttini?

Päätös on vaikeampi myös, koska tiedän, että aina on mahdollisuus, ettei työni riitä. Viimeisen vuoden aikana olen haudannut kaksi romaaniprojektia, joiden parissa työskentelin pitkään, ja puhun nyt vuosista. Kumpikaan ei lopulta saanut kustannussopimusta. Hukkaan meni sekin aika!

Tuntuu, että olen haaveillut kustannussopimuksesta ja kirjailijaksi tulemisesta i-kui-suu-den. Minunhan piti julkaista ensimmäinen romaanini jo 15-vuotiaana! (Kuten jokin päähenkilö jossain lukemassani kirjassa, en edes muista missä). No, en julkaissut, enkä taida julkaista vielä 35-vuotiaanakaan. Minusta ei ikinä tule kirjailijaa! Aika vain kuluu ja kuluu eikä mikään etene mihinkään! 

Joskus tuntuu, että aika on kirjoittajan pahin vihollinen. Se kuluu ihan liian hitaasti, kun haluaisi saada tekstin valmiiksi. Se kuluu liian nopeasti, eilisen loistava idea on tänään jo menettänyt hohtonsa ja koukkunsa. Se häviää kaikkeen muuhun, arkeen ja velvollisuuksiin, sitä ei koskaan ole tarpeeksi kirjoittamiseen. Se himmentää muistot, hautaa alleen kaiken kauniin, viilentää jokaisen kesän ja vanhentaa jokaisen tunteen.

Totuus on, että aika ei ole viholliseni. Eikä se toimi minua vastaan. Aika on ystäväni, koska koko ajan kehityn ja edistyn ja opin lisää. 

En välttämättä ole saavuttanut mitään muiden silmissä edellisen vuoden aikana, mutta omissa silmissäni on tapahtunut paljon. Olen hakeutunut muiden kirjoittajien luo. Olen oppinut luopumaan ja luovuttamaan ja menemään eteenpäin. Olen oppinut paljon tekstin rytmistä. Olen alkanut ymmärtää teeman ja premissin merkitystä, hahmottaa kokonaisuuksia. Ja ehkä hieman jopa alkanut ymmärtää niitä, jotka sanovat, ettei kirjoittaminen saa olla helppoa, vaan sen pitää tuntua vaikealta...

Joten etenen tässä nyt omassa tahdissani. Tällä unelmalla ei ole parasta ennen -päiväystä. Tai jos onkin, en aio ainakaan itse sitä leimaa lyödä. 


Aina tulee uusi kesä.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Köyhän naisen terapiakeitos

* Ohje syntyi terapeuttisen kirjoittamisen kurssilla. 

Tämä ohje sopii kaikenikäisille ja kaiken kokeneille. Tarvikkeet siihen löytyvät kaikkien kotoa, joten aloittaminen on helppoa ja ilmaista. Valmistamiseen voi käyttää aikaa niin paljon kuin itse haluaa, ja keitoksen voi valmistaa missä elämänvaiheessa vain. Ohje ei ole vaikea toteuttaa, mutta lopputulos voi olla yllätys. Kokeile siis reseptiä seikkailumielellä!

Tarvikkeet:
kynä
paperia

Maun mukaan:
unia
haaveita
muistoja
kuvia
elämäntapahtumia

Viimeistelyyn:
peilejä

1. Kokoa ainekset ja ala hämmentää.
Varaa itsellesi rauhallinen hetki. Ota kynä ja paperia. Istu alas ja ala kirjoittaa.

Sinun ei välttämättä tarvitse tietää etukäteen, mitä keitokseen laitat. Ota ne ainekset, jotka kaapistasi sillä hetkellä löydät. Tai sitten voit tietoisesti kaivella kaapin pohjalta jotain, joka on jäänyt sinne homehtumaan. Keittoon voi siis hyvin heittää eilisen jämät, vaikka ne haisisivatkin jo vähän epäilyttävälle.

Ei ole väliä, millaista keittoa tavoittelet. Voit kirjoittaa proosaa, runoutta, blogia, päiväkirjaa, kirjeitä tai kaikkea sekaisin. Joskus voi olla hyväksi laittaa sanoja valmiiksi annettuun muotoon, kuten sadun kaavaan tai haikurunon tavuihin. Joskus on parempi antaa muodon yllättää tai kokeilla jotain muotoa, jota ei tunne omakseen.

Tärkeintä on, ettet mieti vielä lopputulosta. Kerro, mitä ajattelet. Kuvaa, mitä tunnet. Ole rohkea ja anna sanojen tulla. Ne tietävät kyllä.

Keitoksesi voi olla kuin pullataikina,
joka vai paisuu ja paisuu...
2. Anna hautua.
Haudutusaika riippuu siitä, mitä aineksia keittoon olet laittanut. Jos keittelet vain nopeaa välipalaa unohtuneista unelmista, ei haudutuksen tarvitse olla pitkä. Jos taas keittelet eilisen epäilyttäviä esansseja, pohjaan palaneita päiviä tai menetyksen myrtyneitä mausteita, voi hautuminen kestää kauan.

Älä yritä koskettaa keitosta heti, kun se on vielä kuuma. Joskus voi olla tarpeen käyttää jopa pakastinta hautumisvaiheessa, tai ainakin nostaa keitos hetkeksi hyllylle. Ota keitos esiin vasta, kun se on kosketuslämmintä.

3. Maista ja hämmennä uudestaan.
Keitoksesta ei ehkä tullut aivan sellainen, kuin kuvittelit, joten maistele sitä avoimin mielin. Ovatko ainesosat muodostaneet uusia, yllättäviä yhdistelmiä? Ymmärrätkö ehkä nyt paremmin, miksi et aiemmin ole halunnut käyttää jotain ainesosaa, tai muutatko mielipiteesi jostain ainesosasta?

Varoituksen sananen: Keitoksen maistelu voi joskus tehdä kipeää. Mutta jos et maista sitä, menevät ainekset hukkaan.
Mitä enemmän hämmennät soppaasi, sen uudempia makuja saat esille. Hämmennä kuitenkin hellävaroen, sillä liika hämmentäminen voi saada keitoksen taas kiehumaan yli.

Muista, että tämän keitoksen keittäminen on yhtä aikaa hallittua ja hallitsematonta. Sinun on annettava keitokselle aikaa ja kärsivällisyyttä, etkä voi prosessin aikana asettaa liikaa odotuksia lopputulokselle.

4. Käytä peilejä.
Peilaile keitostasi muiden keitoksiin. Voit löytää uusia mausteita reseptiisi tai huomata, että joku muukin keittelee samantapaisia juttuja. Ehkä joltain toiselta saat hyvän vinkin siitä, miten keittoa voisi hämmennellä eteenpäin.

Mitä sakeampi soppa, sen tärkeämpää on, että löydät sille peilejä. Jos yrität pitää keitoksesi vain omassa keittiössäsi, se voi alkaa maistua turhan katkeralta.

5. Mausta.
Jos sinusta tuntuu, että jotain puuttuu, voit kokeilla erilaisia mausteita. Voit heittää sekaan unipäiväkirjan, vanhoja valokuvia, nuoruuden päiväkirjan, tulevaisuuden haaveita…
Voit ehkä haluta maustaa keittosi jollain juuri oikealla mausteella. Mausteen löytäminen voi olla vaikeaa. Makustele vaikkapa erilaisia kuvametaforia. Löytyisikö juuri oikea mauste jollain vieraalla kielellä, tai ehkäpä jostain sellaisesta muodosta, jota et ole aiemmin kokeillut? Palaa alkuun, ja kokeilekin jotain uutta.

Ehkäpä jonkin keittiösi kaapin lukko aukeaa, ja löydät sen sisältä uusia aineksia.

6. Tarjoile.
Pullistani tulee ainakin aina
persoonallisia...
Nauti keitosta! Se on sinun tekemäsi ja sinun näköisesi.

Muista kuitenkin, että terapiakeitoksen on tarkoituskin jäädä hieman keskeneräiseksi. Keitos voi eri päivinä maistua erilaiselta. Uudelleen hauduttaminen voi myös muuttaa makua.

Vinkki:
Joskus keitos voi jäähtyä niin, että jähmettyy massaksi. Jos tahdot, voit käyttää sitä ja muovailla siitä haluamasi näköisen.  

Valmistaudu kuitenkin siihen, että muovailtu teoksesi ottaa jalat alleen ja kävelee maailmalle. Sinun ei kuitenkaan tarvitse pelätä: Siinä vaiheessa, kun taideteoksesi seisoo omilla jaloillaan, kukaan muu ei voi kuin aavistella, mistä aineksista se on tehty.




perjantai 28. huhtikuuta 2017

Huhtikuun kirjavinkki: Tytöt

Valitsen nyt kuukauden kirjavinkkiä neljättä kertaa, ja olen jo ajautunut vakaviin, sisäisiin ristiriitoihin itse kehittämieni sääntöjen kanssa. Syy tähän on se, että tässä kuussa yksikään kirja ei täysin vienyt sydäntäni, kun taas viime kuussa vei monikin. Valinta oli vaikea sekä silloin että nyt. Viimeksi jäi monta hyvää kirjaa valitsematta, nyt taas tuntuu hassulta kirjoittaa kirjasta, joka jää monen viime kuun luetun kirjan taakse. Siitäkin huolimatta pysyn nyt tiukasti omissa säännöissäni ja valitsen kuukauden kirjavinkin huhtikuussa lukemieni kirjojen joukosta. 

Eikä Emma Clinen Tytöt todellakaan huono ole. Päinvastoin. Hetkittäin sen tunnelma on niin tiivis, ettei muista henkeä vetää. Välillä se on niin kaunis, että itkettää. Ja se osuu kipeästi tyttönä olemisen sisimpään.


Kuva Otavan mediapankista
Kirjan päähenkilö on Evie, jonka eronneet vanhemmat ovat kiireisiä oman onnensa etsinnässä. Välirikko parhaan ystävän kanssa johtaa Evien seuraamaan risaisessa mekossa liikkuvaa, ihanan itsevarmaa, säännöistä piittaamatonta Suzannea. Tyttö asuu monen muun tytön kanssa farmilla, jonne karismaattinen Russell on perustanut oman kulttinsa. Näkymätön Evie muuttuu hitaasti näkyväksi, kun etsii omia rajojaan seksuaalisuuden ja huumeiden avulla.

Heti kirjan alusta lukijalle tehdään selväksi, etteivät tapahtumat tule päättymään hyvin. Koska lukija jo tietää, että kaikki tulee päättymään kulttilaisten tekemään joukkomurhaan, odotin, nostaako Cline panoksia loppuhuipennukseen ja tekee joukkomurhasta erityisen julman. Raakoja murhat ovat, mutta Cline ei sorru mässäilemään väkivallalla tai ratsastamaan tekojen kauheuden aiheuttamalla inhotuksella. Koska niistähän kirjassa ei lopulta ole kyse.

Valitsin kirjan bestseller-hyllystä mukaani kahdesta syystä: Se käsitteli minua viime aikoina paljon mietityttänyttä aihetta eli tyttöyttä, ja tiesin etäisesti kirjan olevan kehuttu ja kohuttu. Sitä en (onneksi) tiennyt, että kirja perustuu löyhästi Charles Mansonin luomaan kulttiin ja sen suorittamiin murhiin. Sekä tyttöyden että kultin kuvaaminen samassa kirjassa toimii, ja ei toimi. Cline osaa piirtää epävarman, rakkaudenkaipuisen teinitytön kuvan tarkasti. Ennen kaikkea hän osaa kuvata sitä, miten maailma väistämättä tekee tytöistä epävarmoja ja rakkaudenkaipuisia.
Jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä.*

Tavallaan on loogista, että epävarma teini etsii rakkautta ja hyväksyntää kultista ja Suzannesta. Jollain tavalla minulle kuitenkin jäi perustelemattomaksi, miten Evie liittyi kulttiin, miksi muut tytöt seurasivat Russellia, ja ennen kaikkea miten ihmeessä yhtäkkiä päädyttiin murhiin. Kultin mekaniikka ja sen toiminta jäivät minulle kirjassa etäisiksi, ja välillä tunsin lukevani kahta eri kirjaa: mahtavan hienoa kuvausta tyttöydestä ja hieman ontuvaa kuvausta kultista.

Myöskään keski-ikäisestä Eviestä en saanut oikein tuntumaa, vaikkakin hänen perspektiivinsä tapahtumiin oli kuvauksen kannalta erittäin toimiva valinta. Cline kuvaa hienosti Evien outoa kaipuuta nuoruuden päivien vapauteen ja rohkeuteen, ikuisesti kalvavaa hämmennystä siitä, miten helposti lähti mukaan, ja miten helposti olisi ehkä voinut lähteä mukaan vieläkin enempään.

Clinen teksti oli todella kaunista suomennettunakin. Kirjassa oli monta kielikuvaa, joita täytyi jäädä oikein maistelemaan, mutta myös niitä kohtia, joissa olisin tajunnut vähemmälläkin. Likaisessa uima-altaassa olisi minulle riittänyt yksikin uimakerta.

Juuri tällaiset hitusen vaivaannuttavat hetket ja toisaalta hetkittäiset epäuskottavuudet tiputtivat minut välillä pois kirjan tunnelmasta. Hieman vierastan myös sitä, että kirja väistämättä osittain ratsastaa Mansonin kultilla. Siitäkin huolimatta on todettava, että ymmärrän kyllä, miksi tätä kirjaa on kehuttu. Tytöt on niitä kirjoja, joita ei unohda viimeisen sivun jälkeen, niitä jotka pääsevät pinnan alle ja jäävät sinne.

* sitaatti kirjasta

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Big Magic

Kuva: Gummerus Kustannus

Niin kovin Big Magicia hehkutettiin kaikkialla, että pakko oli minunkin lukea. Eikä turhaan hehkutettu. Vaikka moni Gilbertin neuvoista oli tuttuja (tein viime syksynä kirjoittamisen opinnoissa tutustumisreissun luovuuteen, lisää täällä ja täällä), tuli kirjan lukemisesta hetkellinen innostuspiikki. Gilbert todella osaa kirjoittaa innoittavasti ja kannustaa elämään luovaa elämää. Suosittelen lukemaan kirjan sellaisena hetkenä, kun tuntuu, että kaipaa hieman lisämotivaatiota.

Tässä kymmenen ajatusta kirjasta, joista itse pidin eniten.

1. Luova elämä voi olla pelottavaa, mutta se on vaivan arvoista. Kaikki pelkäävät jotain. Etteivät ole tarpeeksi hyviä, että luovaan työhön käytetty aika menee hukkaan, tai että naapurit nauravat... Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää, vaan se, että kohtaa pelkonsa. Koska se kannattaa. Luova työskentely antaa ihmiselle elämyksiä, joita ei voi saada mitenkään muuten.

2. Jokaisella on lupa elää luovaa elämää. Jokainen voi olla luova omalla tavallaan ja omassa lajissaan, vaikka sitten ruoanlaitossa tai puutarhanhoidossa. Ei tarvitse olla tarpeeksi lahjakas tai tarpeeksi hyvä tai saada tunnustusta muilta. Riittää, kun luova työ antaa itselle jotain.

3. Ideat ovat taikuutta. Gilbert haluaa uskoa, että luovaan työhön ja ideoihin liittyy hieman taikuutta. Ideat liikkuvat maailmassa, ja etsivät jotakuta, joka tekisi niiden kanssa yhteistyötä. Kirjoittajan tarvitsee vain sanoa kyllä ja olla valmis taistelemaan ideansa puolesta. (Siitä, miten ideat joskus lähtevät jonkun toisen luokse, on kirjassa ihan mahtava tarina, mutten paljasta sitä tässä.)

4. Et ole nero. Älä siis ota itseäsi liian vakavasti. Roomalaiset eivät uskoneet, että erityisen lahjakas ihminen oli genius, vaan että hänellä oli genius, siis pieni henki, joka auttoi häntä työssään. Tämä ajattelu voi suojata egoa paisumasta liian suureksi ja tehdä työskentelyn henkisesti helpommaksi, erityisesti sen jälkeen, jos on saanut menestystä.

Koska et ole nero, sinulla on varaa olla leikkisä. Älä pakota, vaan ole utelias, leikittele ideoilla, näe hassuja juttuja arjessa ja innostu omasta tekemisestäsi.

5. Maailma ei ole sinulle velkaa mitään. Omaan menestykseensä ei lopulta voi vaikuttaa. Omaan asenteeseen voi. Täytyy vain hyväksyä se, etteivät kaikki menesty. Eikä sitä tarvitse edes ymmärtää - ei siihen välttämättä ole sen suurempia syitä.

Luovan elämän ei myöskään tarvitse taata toimeentuloasi, vaan sen voit hankkia muuten. Sen sijaan, että valittaa siitä, miten luovalla työllä ei tule toimeen (minkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä), voi hankkia työpaikan. Jos rahasta ei tarvitse murehtia, voi keskittyä luovaan tekemiseenkin paremmin.
(Hurraa! Eli ei enää syyllisyyttä siitä, etten omistaudu täysin unelmilleni, vaan hankin elantoni toisaalta. Ennemminkin saan tuntea ylpeyttä siitä, että hoidan järkevästi raha-asiani!)

6. Älä siis valita. Valittaminen ajaa luotasi pois ideoiden lisäksi muut ihmiset. Valittamisen sijaan keskity siihen, miten ihanaa luova tekeminen on ja siihen, mitä voit itse tehdä asioille muuttaaksesi niitä.

Valittaminen voi liittyä myös kärsivän taiteilijan myyttiin, mutta todellisuudessa turhan draaman luominen ja riippuvuudet vain vievät pois luovuuden luota. Onnellinen, hyvinvoiva ihminen saa ihan yhtä paljon aikaan, luultavasti enemmänkin. 

7. Tee töitä. On parempi saada aikaiseksi jotain kuin odotella täydellistä taideteosta. Mieluummin valmis kuin hyvä!

Inspiraatiota ei myöskään kannata odotella. Joskus se tulee, joskus ei. Parhaiten sen huijaa leikkiin ryhtymällä siihen ensin itse. Jos et oikein tiedä, mitä tekisit, yritä löytää jotain, joka kiinnostaa sinua sillä hetkellä. Se voi olla myös jotain muuta kuin kirjoittamista. (Gilbertillä itsellään se oli puutarhanhoito.)

8. Kirjoita itsellesi. Tärkeintä on, että sinä itse nautit tekemisestäsi. Jo se riittää, muuta palkintoa et tarvitse. 
Kaikesta työstä ja uurastuksesta huolimatta luova elämä on ihmeellinen etuoikeus, joten nauti siitä.

Sinun ei tarvitse parantaa maailmaa kirjoituksillasi. On parempi kirjoittaa jotain, oikeasti olet kiinnostunut. (Siinä sivussa voit toki päätyä antamaan jollekin muullekin jotain tärkeää.) Kirjojesi ei tarvitse olla omaperäisiä eikä edes tärkeitä, niiden tarvitsee miellyttää vain sinua itseäsi.

9. Se on tärkeää. Ja se ei ole tärkeää. On tärkeää tehdä jotain itselle merkityksellistä. Sen täytyy näkyä valinnoissa ja siinä, että tekemiselle järjestää aikaa. On oltava sitkeä, ja siksi on uskottava, että se mitä tekee, on tärkeää. On omistauduttava tekemiselleen. (Gilbert itse vannoi valan kirjoittamiselle jo varhaisessa vaiheessa.)

Kuitenkaan kirjoittaminen ei ole kuin kirjoittamista. Moni muu voi tehdä tärkeämpää ja hyödyllisempää työtä, esimerkiksi lääkärit ja opettajat (krhm). Kirjat ovat vain kirjoja. Kirjasi ei siis ole lapsesi, vaikka sitä kovin rakastatkin. 
(Taas hurraa! Suomessa on edelleen paljon niitä, jotka haluavat pitää yllä myyttejä kirjoittamisesta salatieteenä ja kirjailijoista taiteilijaneroina. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellistä ole, eikä siitä siksi tarvitse tehdä eliittien yksinoikeutta. Kirjat ja kirjoittaminen kuuluvat kaikille ja kaikenlaisille!)

10. Kirjoittaminen rakastaa sinua. Sinä rakastat kirjoittamista, mutta uskotko, että kirjoittaminen rakastaa sinua? Gilbert uskoo, että idea haluavat tulla kerrotuiksi, ja siksi ne rakastavat niitä, jotka ovat valmiita tekemään töitä niiden eteen. Inspiraatio on siis ihan vieressäsi, ja vaikka ette aina ymmärräkään toisianne, luota siihen, että sekin yrittää tavoittaa sinut ja tahtoo leikkiä kanssasi yhtä paljon kuin sinä sen kanssa.