tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kuinka saada lisää kirjoittamisaikaa? (10 vinkkiä)

Lisää aikaa en voi saada, mutta lisää kirjoittamisaikaa kyllä. Syksyn aikahaasteen seurauksena kirjoitan enemmän, mutta stressaan vähemmän.



Olen kipuillut pitkään sen suhteen, ettei aika tunnu riittävän, kun sekä työ että harrastus ovat vaativia. (Lisää  mm. täällä, täällä tai täällä.) Siksi aloitin syksyllä aikahaasteen, jonka aikana yritin löytää parempia tapoja järjestää aikani. Päädyin lopulta lukemaan kaksi kirjaa aiheesta:

Anna Perho: Antisäätäjä. Fiksun ajankäyttäjän opas

Gary Keller / Jay Papasan: The One Thing

Näiden perusteella kokosin itselleni muistilistan siitä, miten kirjoittaa enemmän, mutta stressata vähemmän.

1. Päätä tavoitella unelmaasi.
Sano unelmasi ääneen. Kerro, että tavoittelet sitä. Tiedän, se on hankalaa. Siihen liittyy paljon epävarmuutta, epätietoisuutta ja epäuskoa. Mutta jos et itse usko unelmaasi, kenen muun siihen pitäisi uskoa?

Kun annat itsellesi luvan tavoitella unelmaasi, on siihen myös luontevaa käyttää aikaa. Muuten se helposti jää kaiken muun jalkoihin.

2. Mieti, mikä on tärkeää. Ja tärkeintä.
Niin, kyllähän minä tiedän, mikä on tärkeää. Perhe. Ystävät. Kirjoittaminen. Työ. Juokseminen. Että kotona on siistiä. Jääkaapissa on ruokaa. Ehtii nähdä kavereita. Uudet kevätkengät, kissojen rokotus, puolimaratonennätys, joulukorttien lähettäminen. Ja, ja, ja...

Nämä voivat kaikki olla tärkeitä, mutta eivät yhtä tärkeitä. 
Minua on helpottanut paljon se, että olen miettinyt, mikä on kaikkein tärkeintä, ja ennen kaikkea juuri nyt. Ehkä kaikki unelmat eivät sovi kaikkiin elämäntilanteisiin, ja on ihan järkevää lykätä niiden tavoittelemista rauhallisempaan aikaan.

Anna Perho kehottaa miettimään muutaman kuukauden välein omia arvojaan. Näin voi vaikkapa yhden vuosineljänneksen panostaa yhteen asiaan, toisen johonkin muuhun. Näin jokaiselle elämän tärkeälle asialle jää tilaa, jossa siihen voi oikeasti keskittyä. Käänteisesti taas on hyväksyttävä se, ettei kaikkea voi saada. Johonkin käytetty aika on aina pois jostain, joten jatkuvaa tasapainoa ei kannata hakea.

The question of balance is really a question of priority
- Gary Keller: The One Thing 
 

3. Priorisoi 
Kun tietää, mikä on tärkeintä, se on laitettava etusijalle. Sille on varattava aikaa ja energiaa. Sen on saatava ne parhaat hetket päivästä ja viikosta. 

Minä pyrin aina kirjoittamaan aamuisin, jos se on mahdollista. Se on minun luovinta aikaani, joten kirjoittaminen menee muiden tekemisten edelle silloin. Olen myös luopunut juoksukisoista ja ennätysaikojen tavoittelusta, koska tavoitteelliset juoksutreenit nielevät hurjan määrän aikaa. Juoksen kyllä edelleen, mutta suren kovasti sitä, etten ole juoksijana enää kummoinenkaan. Mutta sen ansiosta olen kirjoittajana parempi.

Myös tekeillä olevista kirjoittamisprojekteista valitsen aina kaksi, jotka ovat etusijalla. Muut odottavat kiltisti vuoroaan. Luovuuden kannalta on hyvä pallotella parin projektin välillä, mutta kymmenkunta olisi jo liikaa.

4. Aseta tavoitteita
Varsinkin isommat projektit kannattaa pilkkoa pienempiin osatavoitteisiin. Mitä konkreettisempi tavoite, sen parempi. Anna Perho kehottaa välttämään komparatiiveja, tyyliin kirjoitan enemmän, juoksen useammin. Epämääräiset tavoitteet johtavat vain epämääräiseen tyytymättömyyden tunteeseen. 

Hyvä esimerkki on NaNoWriMo, jonka aikana kirjoitan enemmän. Siis konkreettisesti: 1667 sanaa/päivä.

5. Suunnittele
Suunnitteluun voi käyttää ihan tavallista kalenteria, mutta askelta persoonallisempi tapa on Bullet journalEn itse noudata sen oppeja orjallisesti, vaan teen omannäköistä versiota. Visuaaliselle ihmiselle ajan hahmottaminen konreettisena aikablokkeina helpottaa huomattavasti. 

Olen pitkään ollut itsekin henkilö, jota Anna Perho kutsuu aikaromantikoksi. Olen halunnut uskoa, että liika suunnittelu johtaa elämään, jossa vain suoritetaan, ei ole koskaan hauskaa eikä spontaaneja sattumuksia.

Oikeasti suunniteltu elämä nimenomaan takaa sen, että hauskallekin jää aikaa! Ei ole viime hetken paniikkeja eikä epämääräistä tunnetta siitä, että pitäisi saada enemmän aikaan tai olla tekemässä jotain muuta.
Minun kohdallani jatkuva syyllisyys on vähentynyt huomattavasti, koska tiedän, että olen merkannut kalenteriin juuri niin paljon kuin tehtävissä on. Kun näen konkreettisesti, että kaikki tärkeät projektit elämässäni ovat hallinnassa = niille on varattu aikaa myöhemmin, minun on helpompi rentoutua nyt.

Kalenteria ei myöskään ole tarkoitus täyttää niin täyteen kuin minuutteja vain mahtuu. Minulle ehkä tärkeintä on ollut oppia merkitsemään lepohetket ylös, koska muutenhan en niitä pidä. Olin alkuun järkyttynyt, kun luin, että Anna Perho varaa päivässä kokonaisen tunnin, jonka aikana hän ei tee mitään tuottavaa. Nyt pyrin samaan.

6. Sano ei
Omaa aikaa, ja erityisesti kirjoittamisaikaa täytyy suojella. Puhelimen saa äänettömälle. Internetin saa pois päältä. Ovet voi laittaa kiinni. Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Keskittymisen katkeaminen on yllättävän suuri aikasyöppö.

Minä olen aina ollut todella huono sanomaan ei. Varsinkin töissä se on johtanut minut useammin kuin kerran liian useaan projektiin yhtä aikaa ja burn-outin partaalle. Omien rajojen vetäminen ei ole itsekkyyttä. Se on itsetuntoa ja itsesuojelua.

7. Tee monta asiaa yhtä aikaa
Stephen King sanoo Kirjoittamisesta-teoksestaan, ettei kirjoittamista ota tosissaan, jos ei panosta lukemiseen. Hän on itse opetellut lukemaan lyhyitä pätkiä esimerkiksi hammaslääkärin odotushuoneessa.

Minä kuljen työmatkat bussilla, että voin käyttää työmatkani lukemiseen. Joku toinen kuuntelee äänikirjoja kotitöitä tehdessään. (Minä katson silloin aina Kauniita ja rohkeita. Se kehittää... öh... huumorintajuani.) 

8. Tee yhtä asiaa kerrallaan
Monen asian tekeminen yhtä aikaa onnistuu silloin, kun asiat eivät asetu aivoissa samaan kohtaan. Kahta keskittymistä vaativaa asiaa ei kannata tehdä yhtä aikaa. Tämänkin takia suunnittelu auttaa - kun tekemättömät työt ovat hallussa, niitä ei tarvitse koko ajan kelata, vaan voi täysillä keskittyä siihen, mitä on tekemässä.
Jos jahtaa kahta jänistä, ei saa kiinni kumpaakaan. 
- venäläinen sananlasku

9. Ole tehokas
Vähemmän voi joskus olla enemmän. 
Jos jokin täytyy vain saada tehdyksi, eikä ole niin väliä miten, ei kannata jäädä viilailemaan loputtomasti. Kun käyttää vähemmän aikaa ei-tärkeään välttämättömään, jää enemmän aikaa tärkeälle välttämättömälle.

Olen tehnyt viime viikkoina tietokirjoittamisen kurssin tehtäviä. Olen ylpeä itsestäni, koska olen kerrankin onnistunut pitämään riman alhaalla. Aiemmin olisin pakonomaisesti viilaillut tehtäviä ja pyrkinyt kiitettävään arvosanaan. Nyt tavoitteeni on vain saada kurssi suoritettua, koska se ei ole prioriteettini kirjoittamisen opinnoissa.

10. Rutinoidu
Rutiinit ovat asioita, jotka tulee tehtyä huomaamatta. Ne eivät rasita turhaan aivoja, koska ne eivät vaadi suunnittelua. Siksi säännöllisesti hoidettavista asioista kannattaa tehdä rutiineja. 

Minä aloitan jokaisen aamun pesemällä kissojeni hampaat. Ei maailman ihanin tapa aloittaa aamu, mutta niin homma tulee varmasti hoidettua. Kirjoittamiselle minun on ollut vaikea löytää samanlaista jokapäiväistä rutiinia vaihtelevista työajoista johtuen, mutta toisaalta monet kotityörutiinini säästävät aikaa ja energiaa kirjoittamiselle. 



+ Yksi ylitse muiden:
Huolehdi siitä, että huolehdit itsestäsi.
Tämä on oikeastaan nyt se kaikista tärkein. Jos ei liiku, syö ja lepää tarpeeksi, ei aikaansa voi hyödyntää. Oman hyvinvoinnin täytyy mennä kaiken edelle. Kun voi hyvin, jaksaa tehdä, ja on jotain annettavaa toisillekin. Aika, jonka on viettänyt perheen, ystävien tai kissojen parissa, on kuitenkin lopulta arvokkainta.

P.S. Aihetta käsiteltiin sattumalta myös tällä viikolla BoD:n blogissa:

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Minäkin olen ollut huono sanomaan ei, nykyään onnistuu paremmin, ja itsestä huolehtiminen on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen oppinut kantapään kautta itsestä huolehtimisenkin. Tai oikeastaan opettelen vielä.. :)

      Poista